Hei rakkaat lukijat! Aika siirtyä kolmanteen osaan, jossa pääsemme jo eteenpäin, monien toivomuksesta ;) Äänestys päättyi Robert Thorntonin voittoon (sanon sen jo, sillä se tulee muutenkin aika nopeasti selville). Tiedän, että äänestysaika oli lyhyt, mutta tarinan pitää jatkua, eikö vain ;)

(todiste)

Vielä tähän alkuun sanon, että tein loppupuolen kuvissa pienen ajatusvirheen. Muutin kuvakoon ennen kun rupesin rajailemaan kuvia, joten joidenkin kuvien koko saataa heitellä. Koitan olla tekemättä samaa virhettä uudestaan!

Luku iloa! :)

***

3. Osa - Ihana (?) romanttinen Robert

 

 

Sophien saatua uudesta firmasta koehenkilön paikan, oli kiirettä pitänyt, joten Sophie ei ollut ehtinyt pitää yhteyttä Robertiin taikka edes Timmyyn. Etäisyys oli kuitenkin saanu nuoren naisen ajattelemaan asioita perin pohjin, tullen tulokseen, että Timmy oli ollut vain hetken huumaa, erehdys, jonka Sophie oli tehnyt ollessaan vihainen Robertille.

Haluten kuitenkin pitää Robertin loitolla vielä vähän aikaa, katumassa sanojansa, Sophie keskittyi työhönsä. Se kannatti, sillä eräänä päivänä jutellessaan luotettaville tiedemiehille isänsä projektista ja heitti ilmaan teorioita, ihan vain small talkina, tiedemiehet huomasivat vihdoin, että heidän koehenkilöllään oli tietynlaista fiksuutta. Joten Sophie siirrettiin laboratorioapulaiseksi, josta olisi mahdollisuus edetäkin johonkin, toisin kuin koehenkilönä ollessa.

Laboratorioapulaisena olo ei ollut mitään herkkua. Suurin osa päivästä meni koe-eläinten häkkejä siivoillessa, mutta Sophie oli kuitenkin tyytyväinen mahdollisuuksiinsa. Viisas Sophie (nimikin muuten viittaa viisauteen, ihan btw) silti tiesi, että kuka tahansa menettäisi järkensä, jos pitäisi vain tehdä töitä. Joten vihdoin Sophie sai soitettua Robertille, joka tuli ilomielin kylään. Sitä ennen he olivat pitkään jutelleet puhelimessa ja puhuneet asiat ja mietteet läpi.

"..98...99...100! Minä tulen!" Sophie huusi ilmaan. Häntä ja Robertia oli ruvennut lapsettamaan, joten he leikkivät piilosta... tosin hieman aikuisille sopivammassa versiossa ;)

Löytäjä sellaisen palkkion, jonka hän oli ansainnut, laskien, kuinka kauan oli joutunut etsimään.

"Meni 3 minuuttia, joten saan puristaa täältä.... grauh!"

"Kuule", Robert meni yhtäkkiä vakavaksi. "Mites olisi se yhteenmuuttaminen nytten? Kun olemme kerran puhuneet jo huolistamme, uskon, että nyt on hyvä hetki."

Sophiella ei ollut mitään sitä vastaan, vaan onnellisena hän rutisti Robertin syleilyynsä.

Robert ei ollut mikään varoisimmasta päästä oleva henkilö, tai ehkä hän ei vain tajunnut kuinka suuresti Sophie halusi olla tutustumatta kehenkään, saatika kutsua Chrisin tyttöystävää kylään! Sen Robert kuitenkin teki samalla kun meni vanhalle asunnolleen hankkimaan vähäiset tavaransa ja vaatteensa.

"Täällä on ovi, josta pääsee sisälle", Robert kertoi innostuneena - olihan se nyt hänenkin ovensa!

Chrisin tyttöystävä, jonka nimi oli Toni Hopkins, ei tiennyt mitä ajatella. Hän oli pohjimmiltaan kiltti tyttö, joka ei halunnut harmia kenellekään, mutta tiesi, että tulisi puhumaan tästä seuraavan kerran Chrisin kanssa jutellessa.

"Ei kai Sophie haittaa, että toin Tonin kylään? Olin vain niin innoissani, että vihdoin minulla on talo, johon kehtaa tuoda vieraita", Robert sanoi ja antoi kuin pitääkseen Sophien vihan poissa, tyttöystävänsä käteen ilmaislipun taidemuseoon, jonne Sophie oli halunnut jo pitkään.

Toni katseli pariskuntaa ja ihmetteli, mitä ihmeellista Sophiessa loppujen lopuksi oli. Nainen vaikutti melko mukavalta ja voisi jopa sanoa kauniiksi, jos Sophie tajuaisi vähän ehostaa itseään. Toni kun oli kuitenkin kuvitellut, että Sophie olisi hullu ämmä, joka karjuisi vain vessassa ja naureskelisi itselleen.

Sophiekin katseli Tonia yhtä pitkään ja arvioiden. Lopulta hän päätti antaa ihmisille Antiguassa mahdollisuuden ja sanoi Robertille, että oli ok, että tämä toi ystäviä. Robertilla olisi siihen oikeus, sillä oli isäntä talossa.

"Olet jotain aivan liian hyvää, ettet voi olla totta", Robert ilahtui ja antoi kunnon märän pusun Sophielle... josta sitten kehkeytyi aikamoista muhinointia. Taisivat unohtaa, että Toni katseli aivan vieressä.

Sophien soittaessa Diana -tädilleen kertoakseen uudesta kämppäkaveristaan, joka sattui olemaan vielä kaikenlisäksi poikaystävä, joka sattui sen lisäksi olemaan myös Dianankin tuntema Robert, Robert itse päätti vaihtaa vihdoin omat vaatteensa ylle. Tarjoilijan asu sai jäädä ikuisiksi ajoiksi unholaan, sillä muuton yhteydessä Robert oli irtisanonut itsensä ravintolasta, ollen nyt työtön. Joitakin säästöjä hänellä kuitenkin oli, sillä toi mukanaan 9000 simppua.

"Hmm... Olen Sophie Arden. Muutin tänne joku aika sitten. Oletko itse paikallisia?" Sophie yritti tutustua tyttöön, joka Sophien iloksi tykkäsi myös shakista. Se kertoi Tonista paljon - tytöllä oli kauneutensa lisäksi aivot.

"Tiedän kuka olet, mutta hauska tutustua. Olen Toni Hopkins ja kyllä, olen asunut Antiguassa koko ikäni", Toni meinasi jatkaakin juttua, mutta puri kieltänsä. Sophie kuitenkin huomasi tytössä kysyvän ilmeen, joten Tonin oli pakko jatkaa. "Miksi tulit Antiguaan?"

"Sanotaan nyt vaikka, että paikkaa josta tulen, voisi verrata natsi-Saksaan."

Tonin kysymyksen muhiessa Sophien päässä, tulivat muistot taas päähän, saaden naisen nyyhkäisemään. Hän ei kuitenkaan tahtonut vollottaa Tonin edessä, siitä olisi vain tullut lisää kysymyksiä, joten sanoen käyvänsä kävelyllä, Sophie lähti ripein askelin ulos. Robert kuitenkin aisti koko elämänsä tunteneen Sophien mielialan, joten juoksi tämän perään ja käski pysähtyä.

"Mikä tuli?" Robert kysyi saavuttaessaan Sophien.

"Tiesitkö, että mielisairaala, jossa olin, on maailman viimeinen vanhanaikainen mielisairaala? Siellä ihmiset sidottiin tuoleihin, kiljumista ja huutoa kuului läpi yöt, potilaat huumattiin lääkeruiskuilla, ihmisiä kastettiin jääveteen ja joillekin tehtiin lobotomia!"

Robert vaikeni Sophien selityksestä. Ei ihme, että naiselle oli jäänyt pahoja traumoja. Sitä Robert ei kuitenkaan tiennyt, että se oli aiheuttanut Sophien aivoille peruttamattoman naksahduksen, jonka seuraukset olisivat myöhemmin näkyvillä...

"Olet nyt turvassa. En anna kenenkään viedä sinua", Robert vakuutti. Ne olivat sanoja, jotka eivät ehkä pitäneet täysin paikkansa, mutta sillä hetkellä ne rauhoittivat Sophien mielen.

"Sanoinko jotain väärää?" Tonikin saapui ulos, koska oli ollut hyvin vaivautunut jäädessään vieraaseen taloon yksin.

Sophie pudisteli päätänsä ja vakuutti kaiken olevan kunnossa.

***

Koska entinen talonräppänä oli liian pieni kahdelle (sinne mahtui vain yksi vuode), päätettiin koko talo purkaa ja tehdä isompi tilalle. Vanha autonromukin saatiin myytyä jollekin varaosiksi. Ongelma oli kuitenkin, että Antiguassa kaikki oli kalliimpaa kuin Delishvillessä, joten Robert ja Sophie olivat laskeneet budjetin väärin ja talo jäi vajaavaiseksi. Ikkunat saivat jäädä myöhemmäksi ja unelma työhuoneesta kariutui toistaiseksi. Toinen vaihtoehto oli, että toinen vessa olisikin työhuone, mutta Sophie oli jo innostunut liikaa ajatuksesta kahdesta vessasta (josta toinen jäi kuitenkin sisustamatta), joten työhuone puuttui. Sisustus oli muutenkin sisältä hyvin köyhää ja talo vaikutti avaralta ja liian isolta, kun äänet kaikuivat melkein autioissa huoneissa.

(Talo esittelyjä tulee vasta sitten, kun talo on valmistunut juuri sellaiseksi, kun haluan).

No, ilmeisesti Sophie ihastui taloon ikihyviksi, vaikka se olikin hassu.

"Vau, meillä on ihan oikea eteisaulakin!" Sophie ihasteli remonttimiesten jälkeä ja hymyili Robertille, joka oli jäänyt katselemaan parkettilattioita.

Tässä muuten Robertista parempi kuva, kun muistin. Tästä jo huomaa, että laiskempaa simiä saa etsiä -.-

Similliset tiedot:

Tavoite: Romantiikka (Ammattimainen Juhlavieras)

Luonne: 4/7/2/7/5 (vaaka)

Mieltymykset&Inhokki: Löyhkä&Lasit / Blondit (ihme tyyppi)

Valmiina olevat taidot: Ruuanlaitto 5, Mekaniikka 1, Karisma 0, Kunto 1, Logiikka 8, Luovuus 5, Siivous 10

Tonista oli tullut viikkojen aikansa Robertin ystävä, joten ei ollut ihme, että hän oli ensimmäisenä katsastamassa uuden talon. Hänellä oli kyllä jotain muuta mielessä kuin Chrisin jutut... Hän oli kiinnostunut jostain aivan muusta.

"Toi maali on toksanitonta ja lattiat tehtiin mukilispuusta, joten sen takia..." Robert selitti Tonille talon hienouksia. Ne eivät tainneet silti kiinnostaa hirveästi teinityttöä, joka olisi ollut enemmän kiinnostunut, jos hänelle olisi esitelty poreammeita ja luksus huonekaluja.

"Hei ihan oikeesti, teiät ryövättiin täysin. Pistettiin lattiarakoon. Ei tällänen remontti oikeesti maksa paljoa ja mikä sana toksaniton on olevinaan? Eikä ole olemassa mukilis -puuta. Teitä huijattiin", Toni vauhkosi, uskaltaen jo sanoa vastaan uudelle ystävälleen.

Robert ei kuitenkaan halunnut kuulla syytöksiä siitä, että häntä pystyi huijaamaan niin helposti remontti ja sisustusasioissa. Mielummin hän jätti Tonin yksin vaeltelemaan talossa ja meni tekemään itselleen ruokaa... Ja mitäpä muuta pitkään poikamiehenä asunut mies osasi kuin valmisruokia?

Sitäkin piti sitten seisten syödä, sillä Sophie oli sanonut, että nyt kun oli keittiö, olohuoneessa ei saanut syödä. Ruoka pysyi keittiössä! Ikävä kyllä keittiössä ei ollut ruokapöytää taikka edes yhtä vaivaista tuolia...

***

Eräänä päivänä, kun Robert oli harjoittelemassa hurmaamista (joka oli tärkeää romantiikka -simille), ovelta kuului koputusta ja joku käveli sisälle raskain askelin. Robert ihmetteli moista, kuka tulisi yhdentoista aikaan illalla kylään? Sophiekin oli jo nukkumassa, eikä edes herännyt koputuksiin.

Robert ehti jo pelätä pahinta, mutta olohuoneeseen astuikin hänen vanha pomonsa, Timmy Chapman, iloisesti tervehtien.

"Heipä hei, vanhus. Mikä sinut tänne saattaa tähän aikaan?"

"Päätin vain tulla onnitelemaan teitä uuden askeleen ottamisesta", Timmy selitti, tajuamatta ehkä ollenkaan, että oli tullut melko myöhään. "Yhteen muuttaminen on iso juttu. Ja pidäkin Sophiesta huoli, sillä minä huolin kyllä hänet, jos sinä et!"

"Ai, no kiitos", Robert kiitteli hämmentyneenä ja hyvästeli Timmyn.

Timmyn lähtiessä ilmeentön ilme kasvoillaan, miettien kai, miksi Sophie oli valinnut hunsvotin mielummin kuin kokeneen arvokaan miehen, Robertin ajatukset rupesivat laukkaamaan romantiikannälkäiselle ihmiselle ominaiseen tapaan... Kai te tiesitte jo, että Robert ei katsonut sukupuolta sen enempää kuin ikääkään? ;)

Miettien Timmyä, Robert meni nukkumaan hymy huulillaan. Ei hän voinut itselleen mitään, vai voiko?

"Kyllä mulla on aika hyvä kroppa", Robert kehui vielä itseään, ennen kun kömpi peiton alle.

Lievä omatunnon kolkutus sai kuitenkin Robertin hakeutumaan Sophien lähelle. Siinä he sitten nukkuivat, suloiset.

(Nyt on muuten niin kuuma, et tekee pahaa edes katsoa, että joku nukkuis oikeesti tällä hetkellä noin! Huh, hellettä!)

Kun yhteenmuuttamisesta oli kulunut jo kolmisen kuukautta, olivat Sophie ja Robert jo tottuneet tietynlaiseen yhteiseloon. Samat rutiinit toistuivat päivä toisensa jälkeen ja aamulla kumpikin heräsi puoli kuuden aikaan ylös.

"Olisit edes voinut pedata oman puolesi", Sophie marmatti, kuten joka aamu.

"Ei ehi, kainalokarvat pitää ajaa."

"??!!"

Varsinkin aamuiset vessatoimet ja pesut saivat pitkään yksinasuneelle Sophielle uudet järjestykset ja tottumukset. Aluksi Sophien oli hankala tajuta, että joku muukin kävi samassa suihkussa, joten monena aamuna Sophie säikähti Robertin alastonta kehoa, sillä mies ei lukinnut ovia...

Kolmessa kuukaudessa Sophie kuitenkin oppi tottumaan tähän adonikseen, ja rupesi jopa nauttimaan siitä. Tälläkin hetkellä hän vilkuili salaa lihaksikasta kroppaa, vaikka yritti näyttää olevansa keskittynyt enemmän päivän lehteen.

Vaikka Sophie marmattikin Robertille asiasta jos toisesta, nämä menivät yleensä miehen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei Sophiekaan oikeasti välittänyt, vaikka Robert ei ollut innokkaasti auttamassa siivoamisessa, sillä Sophie sai itse siitä niin paljon iloa. Oli kuitenkin yksi asia, jossa Sophie oli ehdoton: Robertin olisi hankittava työ! Sophie ei sietänyt lusmuilijoita talossaan.

Robertin ei auttanut muu kuin ruveta joka aamu hakea lehti ja katsoa työpaikkailmoitukset.

Työpaikkaa ei tärpännyt nopeasti, mutta Robert keksi jotain muuta, mikä pitäisi Sophien hetken aikaa ainakin tyytyväisenä ja saisi naisen unohtamaan pariksi päiväksi vouhottaa työvoimatoimistoon menosta: treffit.

Robert kehotti Sophieta pukemaan jotain nättiä päällensä, kun itse tilasi taksin paikalle.

"Haluan viedä sinut erääseen erityiseen paikkaan, johon ihastuin heti, kun saavuin Antiguaan", Robert kujersi Sophielle ja nainen oli täysin myyty.

Taksi tuli muutaman minuutin kuluttua paikalle, Sophie jännittäessä, minne pääsisi.

Jostakin syystä Sophie ei halunnut istua Robertin viereen, vaan kömpi kuskin viereen... Robertiakin kiinnosti kuski, sillä hän loi koko matkan ajan tähän mittailevia katseita. Hyi miestä, hänhän on treffeillä!

Paikka, jonne taksi sitten saapui, oli Pohjoinen Puistokeskus. Pieni pala luontoa kaupungin keskellä.

"Tämä on kuin paratiisi", Sophie henkäisi ja kiitteli Robertia, että tämä oli halunnut jakaa erityispaikkansa Sophien kanssa.

"Tämä oli paikka, jonne ensimmäisenä eksyin, kun saavuin Antiguaan perässäsi. Minulla ei ollut kotia eikä töitä, eikä varsinkaan minkäänlaista hajua, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Tämä puisto ja lampi saivat kuitenkin mieleni rauhoittumaan ja tiesin tällä sillalla ollessani, että löytäisin sinut."

Sanat saivat hyvänlaiset väreet kulkemaan Sophien selkää pitkin ja sanoja seurannut suudelma sai naisen polvet täysin heikoiksi.

"Olet parasta, mitä minulle on tapahtunut."

Sitten tapahtuikin jotain, mitä Sophie ei osannut odottaa...

"Olen miettinyt sinua, minua, elämäämme", Robert polvistui Sophien eteen. "Ja mietin, kun puhuit nimenvaihdoksesta. Miten olisi, vaihtaisitko sen minun nimeeni?"

(Ei nyt ehkä romanttista, mutta järkiliittoon tää nyt tuleekin perustumaan - Robert ei suostuis romantiikan metsästäjänä muuten naimaan Sophieta, kuin miettien, että se olis rakkaan ystävän eduks)

"Tuletko siis vaimokseni, Sophie Arden?"

"Tulen, tulen ja tuhannesti tulen!!" Sophie hihkui ja pujotti kihlasormuksen sormeensa.

(nää videokuvat on oikeestaan vaan siks, et unohdin erityistapahtumien kuvauksen päälle ja paniikissa en sit osannu muuta kun painaa prntScreeniä :D)

Robert jäi vielä polvilleen ja laulaa lurautti kauniin serenadin Sophielle.

"Se oli kaunista, kiitos. Olet ihana."

...

Ilman viiletessä, Sophie tunsi värisevänsä kylmyydestä. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut sanoa mitään, sillä Robert kietoi kätensä Sophien ympärille, kuiskasi kaunitta lupauksia, niitä petollisia...

(Noi muuten oikeesti tanssii hitaita. Bugittaa vaa vähä)

Kun lähdön aika koitti, Sophie oli täysin Robertin pauloissa... (Ruksikin katos noitten suhteesta)

"Tarvitsemme taksia. Haluamme kotiin", Robert sepitti taksikeskukseen.

"Voi, minusta olisi ollut vielä mukava mennä jonnekin", Sophie harmitteli.

"Voi kuule, niin me menemmekin", Robert lupasi. "Seitsemänteen taivaaseen."

Seitsemänteen taivaaseen tosiaan... Meidän ei ehkä tarvi mennä noiden mukaan, joten jätetään pari rauhaan muutamaksi hetkeksi...

***

(muutaman hetken kuluttua)

Sophie tunsi autuutta sisällään. Sanottiin, että oma rakas turvaisi jo kaiken, muuta ei tarvittu. Onnellisena siitä ajatuksesta, hän meni etsimään sopivaa paikkaa ruusukimpulle, jonka Robert oli ostanut matkan varrella olleesta kukkakaupasta, käskien taksikuskin ihan pysähtymään sitä varten.

"Ai, sinä jo petaat?" Sophie ei tiennyt ollakko hämmästynyt siitä, että mies petasi, vaiko pettynyt, sillä oli toivonut uusinta kierrosta.

"Mmh", Robert mumisi... Siitä kai se alamäki lähtee. Tavoitteensa vuoksi Robertilla oli ongelma: hän menetti suurimman osan kiinnostuksestaa toista kohtaan, kun pelehdinnät oli tehty.

Pari päivää kuluikin, että Robert ja Sophie eivät paljoa puhuneet. Joinakin hetkinä Sophie jopa mietti kihlasormuksen poistamista, mutta muisti sitten, että avioliitolla oli järkensä.

Robert taas keskittyi itseensä ja ulkonäköönsä...

...ja ei ihme, sillä uusi oli kiikarissa. Aina kun Sophien silmä vältti, Robert flirttaili monesti kylään tulevalle Timmylle. Jopa Timmy, joka oli mieltynyt Sophieen ja oli vannonut, että Robert kuolisi jos satuttaisi naista jollain tavoin, lankesi hurmurin ansoihin.

(En kyllä kuvitellut missään vaiheessa, että Timmy olisi miehiin päin, mutta Robert itse oli vanhuksen kimpussa... Mä vaan pidän vapaata tahtoa).

"Kuule, minkälainen asunto sulla on? Jos voitais joskus treffata siellä, kun Sophie on aika usein kotona...?"

Sophien nimen kuuleminen sai aina Timmyn takaisin maan pinnalle ja näinä hetkinä hän pudisteli päätänsä Robertin pettämiselle. Se tunne oli kuitenkin vain sen pienen hetken kestävä.

"Kuulinko oikein, onko Timmy jälleen kylässä? Olen varma, että kuulin hänen naurunsa", Sophie uteli eräänä päivänä, kun Robert oli tehnyt rohkean tempun ja pyytänyt rakastajansa kylään Sophien vapaapäivänä.

Sophie ei osannut edes ajatella, että Robert olisi bi -seksuali, vielä vähemmän Timmy! Joten tämän takia Sophie ei osannut epäilläkään mitään. Mietti vain, että olipa hyvä, että miehet tulivat keskenään toimeen, vaikka kaikki meinasi mennä joskus kasaan Sophien aiheuttaman kolmiodraaman takia. Tietäisipä Sophie, että se kolmiodraama oli edelleen yllä, roolit olivat vain vaihtuneet.

Robertin myöntäessä, että Timmy oli talossa, sillä hetkellä vessassa, Sophie ryntäsi tekemään hamppareita vieraan tähden.

Hamppareiden valmistuttua ja Timmyn kokiessa seisaaltaan syömisen kiinni Sophiessa, Robertin mieleen pakostikin nousi pelko, että hän jäisi kiinni syrjähypystä. Timmy ei kuitenkaan onneksi puhunut mitään, sanoi vain, että hampurilaiset olivat mainioita.

Ennen lähtöään keittiöstä töihin, Sophie katsoi vielä syömään jäänyttä Timmyä, ajatuksissaan, minkälaista elämä olisi, jos olisi valinnut toisin. Kutkuttava tunne värähti Sophien sisällä, hänen katsoessa Timmyn iän mukana tullutta charmia ja muistaessaan nuo pehmeät huulet omiaan vasten.

Niin kuin silti sanottu, Sophien täytyi lähteä töihin. Laboratorioapulaisena ei ollut vielä varaa myöhästellä.

(samalla huomaat kuvassa, kuinka erinomaisen paikan Sophie keksi ruusuille)

Niinpä niin. Heti kun Sophie oli kadonnut ulko-ovesta näkymättömiin, Robert iski täysillä panoksilla.

"Mitäs katsot?" Robert sanoi vihjailevasti. "Minullakin olisi jotain näytettävää..."

Se mitä Robertin ja Timmyn välillä tällä kertaa tapahtui, jääköön omaan arvoonsa. Jatketaan mielummin tästä, kun Robert aloitti kuntoilunsa ajatuksenaan, että jokainen nainen (ja mies) arvosti enemmän treenattua kroppaa kuin tasapaksua möhkälettä.

Keskeyttäessään kuntoilunsa haukatakseen raitista ilmaa Robert huomasi vastaan tulevan tuttu poika. Sillä hetkellä miehen päässä tuli ajatus jututtaa poikaa, josko tämä jättäisi Sophien ja hänet rauhaan. Varmoin askelin Robert käveli "Chrisin" luokse tervehtiäkseen häntä.

"En minä ole Chris, vaan hänen kaksoisveljensä Herman", Chris-Herman-Mikälie naureskeli Robertin väärinkäsitykselle.

(Luulin tuon oikeesti olevan Chris, ennen kuin huomasin kattoa nimeä. Miks pelin pitää generoida täysin samanlainen simi kaduille?!)

(Tulee olee harvoja kuvia, jossa puhekupla mukana. Sori.)

"Tiedätkö muuten, että kävin Metallin konsertissa eilen? Oli tosi kova meinki!" Herman rupesi heti kehuskelemaan, vieläkin täpinöissään konsertista. Onnekseen Robert oli musamiehiä, joka rakasti konsertteja ja kunnon menoa. Hän kuuntelikin mielenkiinnolla, kuinka Metallin kitaristi oli syöksenyt tulta suustaan ja heittänyt kitaransa yleisön sekaan.

"Tännekö sinä jäit? Puhumaan teinille? Jäin odottamaan sinua sänkyyn", Timmy ihmetteli saapuessaan ulos katsomaan, mikä kesti Robertilla ulkona ollessa.

Robert kuitenkin huitoi Timmyn takaisin sisälle, sillä halusi kuulustella Hermania hänen veljestään. Hermania ei kuitenkaan kiinnostanut puhua Chrisistä. "En ole tullut koskaan toimeen sen omia etuja ajattelevan paskapään kanssa, joten kyllästyttää puhua edes hänestä."

"Ette siis ole läheisiä tai muuten samanlaisia kuin ulkonäöltänne? Miksi pukeudutte samalla tavalla?"

"Eikö sana kuulu? En tahdo puhua Chrisistä! Ja ei se sinulle kuulu, miten minä tai veljeni pukeudutaan."

"Niin mutta..."

"LALALALALALALAALALALAAAA..."

Koska keskustelusta ei tullut mitään, Robert kehotti sovinnon elkeenä Hermania menemään sisälle ja olla kuin kotona. Timmy katseli ihmeissään uutta vierasta. Hän oli toivonut kahden keskistä laatuaikaa Robertin kanssa.

Siitäpä kai johtui tuo hapan ilmekin...

Hermanin tutustuessa taloon ja saatuaan jätskiä, rupesi hän jo ystävällisemmäksi Robertia kohtaan. Robert ei itse voinut muuta kuin myhäillä itsekseen: "Teinit... vähän herkkuja pöytään, niin ollaan jo parhaita kavereita."

"Ai, hei Timmy. Näytät viihtyvän paljon luonamme", Sophie törmäsi vanhaan mieheen töistä tullessa.

"No eipä näin vanhana töiden lisäksi oikein muutakaan ole."

Timmyä harmitti tietämättömän Sophien puolesta, mutta hänellä ei ollut rohkeutta sanoa mitään. Eikä halua päättää salaista suhdetta Robertin kanssa. Kaikki eivät voi voittaa.

Vaihdettuaan muutaman pikaisen sanan Timmyn kanssa, Sophie raahasi itsensä makuuhuoneeseen, toivoen voivansa puhua Robertin kanssa. Tämä kuitenkin oli ehtinyt jo vaipua syvään uneen, kuten aina kun Sophie tuli töistä.

Sophie huokaisi syvään ja vaihtoi yöpuvun päällensä ja kömpi kihlattunsa viereen, katselemaan kattoa ja miettimään, miten hänen elämänsä olikin niin vuoristorataa.

Seuraavana aamuna Sophie heräsi astioiden kolinaan, kun Robert tiskaili... Se on ihme! Taisi vain mies yrittää peitellä omatuntonsa ääntä...

Juuri kun luulin, että mies olisi oppinut siistiksi...

(kumma kyllä, että vaikka simeillä olisi siivouksessa 10 pistettä, eivät sottaset simit silti osaa yhtään sen enemään korjailla jälkiään tai olla ihmisiks, vaikka muistoissa sanotaankin: minun jäljiltäni ei jää villakoiraakaan, tai jotain)

Robertin ehtiessä ystävystyä Hermanin kanssa (hän se olikin, joka huolehti sosiaalisista kanssakäymisistä, Sophienkin puolesta), paikalle saapui tilattu korjaaja, kun Robert oli onnistunut hajottamaan suihkun. Tämäkin vanhus oli blondannut hiuksensa ja pistänyt pipon päähänsä, yrittäen kai olla jotenkin "cool". Antiguan vanhuksilla taisi olla melkoiset ikäkriisit.

"Johan sulla on sormus!" Herman huomasi Robertin sormessa välkkyvän timantin. "Aika rohkeeta, että oot uskaltanut ihan virallistaa ton suhtees."

Robert katseli ihmeissään sormustaan, kunnes tajusi, että Herman kuvitteli hänen olevan kihloissa Timmyn kanssa.

"Ei ei, Timmy on vain ystävä", Robert yritti korjata. "Ja vaikka Timmy viettääkin täällä aikaa paljon, ei hän täällä asu. Olen kihloissan Sophien kanssa... Et vain ole tainnut tavata häntä, koska hän on niin paljon töissä."

Tässä nuorekas korjaajamme, hakkaamassa suihkua.

Vihdoin Robertin vaivannäkö palkittiin ja hän pääsi yhtä kovaan kuntoon kuin Sophie. Samalla myös saaliidem määrä nousisi, kun toiset huomaisivat piukat pakarat ja tiukat vatsalihakset.

Ensimmäisen tavoitteen saavuttaminen auttoi paneutumaan uudella innolla seuraavaan: työpaikan etsiminen.

"Älä penska ikinä ota eukkoa. Ne pakottavat tekemään vaikka mitä. Minun pitäisi hakea töitä, tai lennän pihalle", Robert neuvoi nuorta poikaa. "Hei, täällähän olis helppo työ: mailapojan paikka! Se sopii minulle."

Niin Robertista tuli rikkaiden porhojen mailapoika. Aikaiset työaamut olisivat kidutusta, mutta ainakin palkka työmäärään nähden oli parempi kuin hyvä.

"Jos sinä tyttöystävän hankit, niin siitä sekunnista lähtien et enää määrää omasta elämästäsi, vaan toinen tekee sen puolestasi. Naiset ohjaavat sinua näin ja näin. Tietenkin se pakottaa meidät miehet pakkotilanteisiin, pettämään tai rikoksiin, mutta se on yksistään naisten syy", Robert halusi vielä valistaa Hermania. Poika otti jokaisen sanan tarkkaan muistiinsa, sillä piti Robertia jonkinnäköisenä idolinaan, sillä tiesi tämän olevan kuumaa kamaa Antiguan bilepaikoissa.

(Kerro muille)

(jessss!!!)

Tullessaan kotiin ylennyksen kera, Sophie ryntäsi suoraan vessaan oksentamaan. Robert kummasteli moista ja uteli, vessanoven luona, oliko Sophie kunnossa.

"Äh, tätä on jatkunut monta aamua. Kyllä tämä tästä, olen vain raskaana."

"..." Robertin suusta pääsi vain kauhistunut hiljaisuus. Ei hän halunnut lasta! Ei koskaan!

Sophiekin oli monesti sanonut, että hänellä ei olisi aikaa vauvaan. Tiedon etsiminen oli tärkeämpää... Mutta ilmeisesti ehkäisytkin pettivät ja Sophie oli jo osannut ottaa tämän itselleen mieluisalla tavalla: vauva tarkoittaisi uudenlaisia tutkimuksia ja tietoa.

"Koska ajatteli minulle kertoa?" Robert kysyi syyttelevästi.

"Pian... tänään."

Ei mennyt kauaankaan, kun raskaus alkoi näkyä jo muillekin ja ainoa, mikä meni Sophien päälle oli virttynyt paita ja kumilenksuhousut.

"Kannattaako noita hamppareita sinun enää syödä", Herman huomautti Sophielle, kun tuli kylään. "Näkyy mahasta, että noita on tullut neidi syötyä jo vähän liikaakin."

Robert mulkaisi Hermania varoittavasti.

(huomaa kärpänen, joka lensi kuvaan... ällöttävä, näyttää ihan paarmalta! siitä myös huomaa, että Sophien raskaus verottaa voimia, sillä hän ei jaksa siivota enää samalla tavalla)

"Mene pyytämään Sophielta anteeksi", Robert käski Hermania kun Sophie oli lähtenyt keittiöstä itkemään eteiseen. Hormonit hyrräsivät täysillä raskauden aikana, ja se oli saanut Sophien erittäin herkäksi.

"No en mene! Kai se nyt huumoria älyää?! Kyl mä sen tiesin, että raskaana se on."

Robert meni sitten Hermanin puolesta puhumaan Sophielle... ja syntymättömälle vauvalle.

"Kuule, eikö nyt olisi hyvä aika sitten vaihtaa se nimesi?" Robert kysyi ja Sophie ymmärsi kysymyksen paremmin kuin hyvin. Se oli niitä pieniä hetkiä Sophien ja Robertin elämässä, jolloin heidän välillään kaikki oli valoisaa.

Sormukset vaihdettiin Hermanin ollessa todistajana ja Sophiesta tuli Thornton. Kukaan ei etsisi Sophie Thorntonia, eihän?

Vaikka vihkiminen oli melko vaisu, se oli niin Sophielle kuin Robertillekin mieluisampi. Sophie vihasi juhlia ja Robert nyt ylipäänsä vain sitä, että julkisesti tunnustaisi sitoutuneensa toiseen.

Tonille kuitenkin Robert halusi kertoa vihkiytymisestään, kun tämä tuli pitkästä aikaa kylään.

"Onnea teille, olette universumin suosiossa", Toni onnitteli.

Robert ei silti halunnut kuulla mitään universumeista, pelaajista taikka edes kohtalosta, sillä Sophie paasasi niistä jo tarpeeksi.

Robert oli tosiaan teinien suosiossa... Vaikka Tonin ilme on kyllä tällä hetkellä jotain ihan muuta.

Teinit alkoivat pyöriä yhä useammin Thorntoneiden luona kylässä, että eräänä päivänä Toni sai todistaa kunnolla, kuinka Robert flirttasi Timmylle. Kyllähän nuo Robertin ystävät jotenkin olivat perillä, että Robert oli melkoinen häntäheikki, mutta koskaan aikaisemmin Robert ei ollut antanut suoraa todistusta siitä kenellekään.

Pelästyen hieman Tonin saadessa Robertin ja Timmyn rysän päältä kiinni, Robert juoksi teinitytön perään sisälle ja yritti selitellä tekosiaan parhaakseen. Timmykin yritti sönköttää jotain, sillä ei halunnut kaupungille huhuja, että oli homppelipoju. Se ei ollut vanhalle miehelle mikään hyvä juttu.

"En minä Sophielle mitään sano", Toni lupasi ja Robert meni kiitollisena jo pois - vessaan tai minne lie - kun Toni juoksikin vielä hänen peräänsä: "Minulla on silti ehto: haluan myös sinut." (kts. viittaus aikaisempaan Tonia koskevaan lauseeseen samassa osassa, jossa mainitaan, että Toni ei ole kiinnostunut kyläilemään Chrisin takia, vaan itsensä)

Robert tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin välistä. Oli imartelevaa, että nuori tyttö oli kiinnostunut hänestä, mutta Toni oli alaikäinen, herranjestas! Robert kuitenkin pelkäsi, että Sophie saisi tietää hänestä enemmän kuin oli tarpeen. Sophie kun kuvitteli, että oli onnistunut muuttamaan Robertin...

Mitä siis tehdä?! Robert mietti ja tunsi olonsa huimaavaksi...

 

 

KOMMENTOITHAN VIERASKIRJAAN *KLIK*

TAI CBOXIIN, JOKA LÖYTYY OIKEASTA REUNASTA :)